Valtuustokausi lähestyy loppuaan, samoin luottamustehtäväni Keski-Suomen liiton tarkastuslautakunnassa. Meillä on parhaillaan työn alla viimeinen yhteinen arviointikertomuksemme maakuntaliiton toiminnasta. Osanani on tällä kertaa arvioida liittoa ”vahvana maakunnan tuntijana”. Paljastan jo, että annan kehuja uuden brändi-ilmeen luomisesta ja kriisiviestinnän toimintakorteista. Tarkemmin arviointikertomusta käsitellään 16.5. maakuntavaltuuston kokouksessa.
Päädyin sitten asettumaan ehdolle ainoastaan kuntavaaleihin. Miksi jätän aluevaalit väliin? Ensinnäkin näen mahdottomana idean järjestää samanaikaisesti kahdet vaalit. Ymmärrän toki, että on taloudellista pyörittää kahdet uurnat ja kahdet eriväriset äänestyslippuset samoilla vaalilautakunnilla. Vaalivirkailijoiden työpäivästä tulee kuitenkin aika h****tillinen. Tavallisissa kuntavaaleissakin on ihan riittävästi urakkaa. Ehdokkaana en saa osallistua vaalilautakuntiin, ja ensimmäistä kertaa totean kadehtimisen sijaan sen olevan helpotus.
Toisekseen olen alkanut suhtautua skeptisesti koko hyvinvointialueiden järjestelmään. Vähintäänkin alueiden pitäisi saada verotusoikeus, jotta päätöksenteossa olisi mitään mieltä. Nyt aluevaltuutetut joutuvat jatkuvasti valitsemaan ruton ja koleran väliltä (sanonta ei ehkä sovellu juuri tähän kontekstiin parhaalla mahdollisella tavalla).
Tällä viikolla on alettu puhua kriittisesti samojen luottamushenkilöiden näkymisestä eri tasojen päätöksenteossa. Yle selvitti, kuinka moni ehdokas on kansanedustaja ja pyrkii keräämään paikat myös kunnan- ja aluevaltuustosta. Voihan olla, että moni ehdokas pystyy sitoutumaan uskottaviin vaalilupauksiin ilman ristiriitaa rooliensa välillä. Kuormittavaa siitä kyllä tulee, jo kampanja-ajasta alkaen.
Ja viimeiseksi: hyvinvointialueiden luottamushenkilöiltä vaaditaan ”kaikkien alojen asiantuntijuutta”, jota minulla ei tällä hetkellä ole. Jyväskylän kokoisen kaupungin kuntapolitiikka on suhteellisen helppo ottaa haltuun, kun seuraa jatkuvasti ajankohtaisia asioita ja päätöksentekoa. Olen toiminut monenlaisissa luottamustehtävissä vuosien varrella, ja ne vain tukevat toisiaan. Sote-puoli sen sijaan on minulle vierasta aluetta. Luotan löytäväni osaavan ehdokkaan, sen ”kaikkien alojen asiantuntijan” ennen vaalipäivää.
Niinpä olen viime viikkoina keskittynyt miettimään kuntapolitiikan kiemuroita, joista vaalikone toisensa jälkeen esittää haastavia ja jopa provosoivia kysymyksiä. Ylen vaalikoneeseen pyydettiin ihan esittelyvideokin. Mitä yhteen minuuttiin saa mahtumaan? Helsingin Sanomien vaalikoneella on ehkä paras arvokartta. Sen mukaan en ole niin konservatiivinen kuin luulin, toisaalta sijaitsen yllättävän vasemmalla. Keskisuomalaisen vaalikoneessa oli vaikeimmat kysymykset, joiden vastauksiin kului monta päivää. MTV:n vaalikonekin avautui juuri tänään 11.3. ja on siksi vähän ruuhkainen. Siinä on hyvät vertailutiedot eri puolueiden vastauksista. Monissa vaalikoneissa muuten kysyttiin arvomaailman varjolla asioista, joihin kuntapäättäjällä ei ole mitään sananvaltaa.
Avautumistaan odottavat vielä Nuorten vaalikone ja Iltalehden vaalikone. Ehkä käyn vielä niissäkin testaamassa, olenko itseni kanssa samaa mieltä edelleen. Aina tulee myös yllätyksenä, mistä puolueista löytyy lähimpiä hengenheimolaisia. Vuosien varrella kärjessä on ollut vaikuttava värivalikoima.
Seuraavaksi jännitetään torstaita 13.3. Silloin julkistetaan ehdokkaiden numerot. Kuntavaaleissa numerointi menee tuttuun tapaan listoittain ja numerosta 2 alkaen. Aluevaaleissa sen sijaan numerointi alkaa 2002:sta. Vaalimainosten suunnittelusta tulee graafikon painajainen!